tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tuparilahjoja rautalangasta

Kaverini muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja piti meille tuparit eilen :)
Kyselimme vähän, että mitä hän tarvisi, ettei viedä turhia tavaroita lahjaksi.. Bongasin listalta naulakon patalapuille sekä talouspaperitelineen ja tein ne rautalangasta.





perjantai 20. heinäkuuta 2012

Pannunaluset rautalangasta

Tällä viikolla olen tehnyt rautalankatöitä kunnolla pitkästä aikaa ja eilen aamulla syntyi läjä pannunalusia. Isomman halkaisija on 20cm ja pienemmän 15cm. Tein molemmat koot sekä mustasta että kirkkaasta rautalangasta.
Koska musta rautalanka on herkempi taipumaan, kirkkaista saa hiukan siistimmät koska se ei väänny niin helposti irroitusvaiheessa..





Toiselle pienemmistä alusista löysin vielä sattumalta tuollaisen kotelon.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ylioppilaskortteja

Tänä keväänä vierailin kolmissa ylioppilasjuhlissa ja lisäksi lähetin yhden kortin.
Päädyin lopulta tekemään 3d-kortit ja löysinkin vinkin, jossa kerrottiin, että samasta kuvasta voi tehdä kaksi korttia jos kuvassa on paljon kerroksia. Nämä kaksi ensimmäistä tulivatkin samasta kuvasta.