sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pressopannun myssy ja lämmitin

Joulun jälkeen ei ole ollut hirveästi aikaa eikä jostain syystä myöskään inspiraatiota neulomuksiin. Pari juttua on tullut aloitettua, mutta ne ovat vielä kesken. Onneksi vielä on julkaisematta joulupaketteihin päätyneitä juttuja ja muitakin aiempia töitä niin saa tännekin jotain uutta :)

Äitini toivoi jouluksi pressopannulle lämmitintä, niin tee pysyisi kauemmin lämpöisenä. Hän ehdotti sellaista mallia, että se tulisi koko pannun päälle, itse olin nähnyt tämmöisiä vain ympäri tulevia malleja netissä ja halusin kokeilla myös sellaista. Tässä lankana on sama mysteerilanka kuin omassa  teepannun myssyssäni. Tein siis suorakaiteen muotoisen kappaleen palmikolla, toiseen päähän tein napinlävet ja toiseen kiinnitin napit.




 
Toinen versio on Novitan Keloa. Alkuun tein tuommoisen nirkkoreunuksen, niin reuna ei rupea rullautumaan. Silmukkamäärä oli sellainen, että oli vähän hankala keksiä siihen järkevästi sopivaa palmikkoa, joten päädyin sitten tämmöiseen sekalaiseen palmikkojoukkoon. Lopuksi rupesin vain kaventamaan oikealla kohdalla. Käytännössähän tämä on kapea pipo, tosin tein kavennukset vain kahteen kohtaan (nauhakavennus ehkä nimeltään?) Kerran täytyi vain purkaa, että sain oikean kokoisen, pannu oli toisaalla niin en päässyt tekovaiheessa sovittamaan.
 
 

 
 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Let's Rock

Lapasten suunnittelija on Jorid Linvik, mallin pääset ostamaan Ravelryn kautta tästä tai suoraan nettikaupasta tästä. Nettikaupasta löytyy paljon muitakin kivoja malleja :)

Ensimmäisen version tein jo 2013, 7 veljestä langasta 3,5 mm puikoilla. Niistä tuli kuitenkin melko isot myös miehen kokoisiksi. Mittasuhteet eivät oikein tuosta kuvasta näy, mutta lapaset ovat melko valtavat :D


 
Nyt myöhemmin päädyin tekemään toiset, tällä kertaa Nallesta 3,5mm puikoilla ja näistä tuli oikein hyvän kokoiset (miehen käteen sopivat). Jos naisten kokoiset haluaa niin varmaankin 3mm puikoilla tulisi hyvät.

 
Malli on oikein kiva, vaikkakin piirrosta täytyy seurata melkein silmukka silmukalta. Tuon kämmenpuolen rupeaa oppimaan jo jonkun ajan kuluttua.

 
Kuviossa on myös kivasti käytetty nurjia silmukoita, jotka kuvastakin voi nähdä kitaran vieressä olevissa pisteissä.


Itse olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä enemmän tyytyväisyyttäni lisäsi se, että näiden saajakin oli tyytyväinen :) Tosin ovat kyllä sen verran isotöiset, että en lähtisi tekemään sellaiselle, jonka en tietäisi olevan tyytyväinen :D