maanantai 21. toukokuuta 2012

Kukkamekko

Löysin kirpparilta kukallisen verhokapan muutamalla eurolla ennen joulua. Ajattelin, että saisin siitä kivan kukkamekon :) Meillä oli koulussa kierrätysiltapäivä ja osallistuin tuunauspajaan, jossa sitten ompelin verhosta mekon. Mekko on ommeltu ilman turhia kaavoja ja helma tuli kivasti vaan rypyttämällä verhoa.


Tässä kankaan kuviointia vielä vähän lähempää..



sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Äitienpäiväkortti perhonen


Tänä vuonna äitienpäiväkorttiin päätyi lopulta pitsiä ja perhonen. Sattumalta laatikosta löytyi myös samanvärinen rusetti, jolla koristelin perhosen.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Saippuakori ja sydänkulho rautalangasta

Olin parina vuonna aiemmin rautalankakurssilla ja se oli niin mukavaa, että olen jatkanut sitä muulloinkin. Rautalanka on materiaalina kivaa vastapainoa langalle ja kankaalle, joista yleensä teen. Näitä saippuakoreja ja sydänkulhoja olen tehnyt lahjoiksi melko paljon.


Saippuakorissa on alla "jalat", että saippua pääsee kuivumaan myös alhaalta, eikä jää limaiseksi. Sydämen tilalle voisi tehdä myös jonkin muun kuvion, mutta olen tykännyt tehdä ja antaa näitä.
Tein ennen joulua näitä melko paljon myyjäisiin ja loput annoin lahjoiksi.  

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lasinsulatustöitä

Taas on se aika vuodesta, kun lasinsulatuskurssi on ohi ja työt on saatu kotiin. Tänä vuonna sain aikaiseksi parin kurssiviikonlopun aikana mm. ikkunaan tulevan ruusu-tasotyön sekä kukkalautasen.


Kukkalautanen on tehty lähinnä jämäpaloista, mutta silti leikattavaa ja hiottavaa riitti. Ehdottomasti isotöisin työ, mitä olen tehnyt. Kukkien malli oli alunperin kranssi, mutta jätin pois välissä olevia paloja ja laitoin sen lautasen reunaan.



Viime vuonna tein samalla kurssilla mm. ruusutasotyön ikkunaan sekä pienen ruusulautasen.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Virkattu kori ja prinsessakortti

Ystävälläni oli synttärit edellisenä päivänä kuin minulla, joten meillä oli yhteiset juhlat kavereiden kanssa. Hänelle virkkasin lahjaksi vaaleanpunaisesta matonkuteesta korin, johon laitoin kasvonaamion, jalkahoitoaineita, suklaata ja kaulakorun.


Koska kyseessä oli prinsessasynttärit, piti korttikin olla sen mukainen.

Prinsessakakku

Tein siis synttäreille prinsessakakun. Pohja on aivan tavallinen kakkupohja, jonka leikkasin kolmeen osaan. Väliin laitoin soseutettuja pakastemansikoita, ettei kakusta tulisi liian makea. Väliin tuli myös vaniljatäyte, jonka alkuperäisen reseptin otin Dansukkerin sivuilta.

Vaniljatäyte
2 dl maitoa
2 keltuaista
1/2 dl Dansukker Vaaleaa siirappia
1 rkl perunajauhoja
1 rkl Dansukker Vaniljasokeria
4½ dl kuohukermaa
Vatkaa vaniljatäytteen ainekset, vaniljasokeria ja kermaa lukuun ottamatta, ruostumattomassa kattilassa. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on saennut. Lisää vaniljasokeri. Anna jäähtyä.
Vaahdota kerma ja sekoita vaahto jäähtyneen vaniljatäytteen joukkoon.
Kuohukerman korvasin vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella ja laitoin täytteeseen myös pari liivatelehteä.
Tässä kuva kakusta täytettynä. Laitoin vaniljatäytettä siis myös kakun päälle, että saisin pyöreämmän muodon.


Kakun päälle laitoin sokerimassaa marsipaanin sijaan. Valkoista sokerimassaa saa nykyään tavallisesta ruokakaupasta. Värjäsin sen punaisella elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Kaulin massan kelmun päältä, josta se oli helppo siirtää kakun päälle. Sain sen yllättävän tasaisesti siitä huolimatta, että olen tehnyt sokerimassalla päällystetyn kakun vain kerrain aiemmin.


Kakun päälle pursotin pikeerillä koukeroita ja laitoin vaaleanpunaiset kuulat. Lopuksi vielä levitin kakkujen koristeluun tarkoitettua hilettä.. Pikeerin käyttökin oli minulle uusi tuttavuus. Olin lopputulokseen muuten tyytyväinen, mutta alareunoista ei tullut kovin kauniita, koska laitoin sokerimassan alle ohuen kerroksen sokerikuorrutetta, ettei vaniljatäytteen valkoinen väri paistaisi läpi. Ne sai kuitenkin putsattua melkein kokonaan pois ennen tarjolle laittamista.





Synttärit

Täytin siis 18 maaliskuun viimeisenä päivänä ja nyt pääsiäisen pyhinä ollaan juhlittu niin perheen, sukulaisten kuin ystävienkin kanssa. Perheeltäni sainkin lahjaksi sovitusnuken, josta kerroin jo aiemmin.
Eräältä tutulta sain lahjaksi pinkkiä pitsiä ainakin 5 metriä.. Pitsi oli kuulemma tuotu Thaimaasta. Kerron sitten myöhemmin, mitä olen saanut siitä aikaiseksi.

Kavereiden kanssa pidettiin prinsessasynttärit, joten pukeutuminen, tarjoilut ja kaikki muukin oli sen teeman mukaista. Tässä kuvaa ruokapöydästä, johon ei mahtunut ensimmäistäkään kakkua...


Tarjoilut toteutettiin nyyttäriperiaatteella ja itse tein bebe-leivoksia ja prinsessakakun, josta kerron myöhemmin lisää. Leivoksista ei tullut kovin kauniita, koska mummolta lainaamani leivosvuoat eivät olleet varsinkaan pienessä kiireessä kovin yhteistyöhaluisia, joten päädyin käyttämään silikonista muffinivuokaa.


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Sovitusnukke

Sain äidiltäni 18-vuotislahjaksi sovitusnuken ja se tulikin tarpeeseen! Varsinkin vanhojentanssimekkoa ommellessa se olisi ollut erittäin tarpeellinen.. Mutta parempi myöhään kun ei milloikaan :) Nukkea saa säädettyä monesta eri kohdasta kätevästi omien mittojen mukaan, olen erittäin tyytyväinen, vaikka en olekaan vielä ehtinyt sitä kokeilla kunnolla.


Netistä löysin tällaisen tuotekuvauksen ja hyvin pitää paikkaansa:
Diana on laadukas ja helppokäyttöinen englantilainen sovitusnukke, jossa erittäin monipuoliset säädöt: kaula-aukko, rinnan ympärys, lantio, vyötärö, selän venytys, nuken korkeus. Sovitusnuken rinnan, vyötärön ja lantion säätö suoritetaan 4:llä säätimellä (säädin sovitusnuken molemmissa kyljissä sekä edessä ja takana), jolloin sovitusnukke leviää tasaisesti ja helposti. sovitusnukessa on myös helmantasaaja. Diana sovitusnukkea on saatavana erilaisia kokoja. Katso tarkemmat mitat ja lisää kuvia Diana sovitusnukesta kohdasta "näytä lisätiedot". HUOMAA, että Dianan väri on kirkas punainen. On hyvä huomata, että pientä nukkea toppaamalla saadaan nukesta aina isompi. Jos nukke pienimilläkin säädöillään on liian iso, on sen pienentäminen käytännössä mahdotonta.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Virkatut muffinit

Väänsin ystävälleni synttärilahjaksi rautalangasta kaksikerroksisen leivostarjottimen ja ajattelin, että leivosten lisäksi voisin laittaa siihen virkattuja muffinsseja. Ohjetta minulla ei ollut, mutta katsoin netistä vähän malleja ja tällaisia sain aikaan. Sisälle laitoin vanua ja ompelin päälle lopuksi helmiä.




Isoäidinneliöpeitto hyväntekeväisyyteen

En ole ollut mikään virkkaaja, mutta innostuin Marttojen isoäidinneliöpeiton virkkaamiseen sen hyvän tarkoituksen vuoksi. Peitot lahjoitettiin siis ensi- ja turvakoteihin. Tein sen isomman, eli 48 neliön peiton. Tällekin työlle kävi taas, niinkuin yleensäkin eli aloitin sen hyvissä ajoin innoissani, sen tekeminen lopahti kesäksi melkein kokonaan lukuunottamatta muutamaa virkkauskertaa uimarannalla, ja sitten lopuksi tuli taas kiire. Mutta sain sen kuitenkin valmiiksi ajallaan :) Väreinä käytin luonnonvalkoista, vaaleanvihreää ja paria eri sävyistä vaaleanruskeaa. Tässä vielä pari kuvaa peitosta


 
Ohjeen löydät esimerkiksi täältä: http://www.novita.fi/public/File/opiuutta_isoaidinnelio.pdf

JHT2 villasukat

Nämä villasukat ovat jatkoa Cheek-lapasille.. Jälleen kerran inspiraatio tuli uudesta levystä (oikeastaan vähän ennen levyn julkaisua, koska kesän festarikeikoilla käytettiin jo uuden levyn logoa). Suunnittelin kuvion ja sen toteutus alkoi lähes 30 asteen helteellä kansainvälisellä Kilke-partioleirillä.. Näitäkään ei ole tehty, kuin kahdet.
Sopivia tilaisuuksia sukkien antamiseen ei meinannut löytyä, koska kesän festarikeikoilla ei pysty kovin helposti tapaamaan artisteja kasvotusten.. Pipefesteilla kuitenkin elokuun kuumuuksilla sain Jaren kiinni lavan takana ja sain sukat vihdoin annettua :D

Tässä vielä kuva alkuperäisestä logosta

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Cheek -lapaset

Sain inspiraation lapasiin, kun näin silloin uuden levyn logon. Otin ruutupaperia ja suunnittelin siitä neulekuvion. Värivaihtoehtoja ei ollut: mustat lapaset ja kuviot kullalla. Kokeilin ensin tehdä itselleni sellaiset, ja ne onnistuivat hyvin, joten tein samanlaiset vähän isompina sitten itse Cheekillekin.



Annoin ne sitten keikan jälkeen takaovella :) Näitä on tehty yhteensä vain kolmet; itselle yhdet ja Jarelle kahdet (se hukkas ensimmäiset..) Alunperin tein toiset, koska ekat oli vähän reilut, mutta sitten se kerto että ne ekat oli jo kerinny hukkua.. :D En ole suostunut tekemään näitä kenellekkään muulle ja ohjekin on vielä pysynyt salassa :) Lapaset on siis tehty jo 2010, mutta ajattelin silti kirjoittaa niistä..


Tässä vielä alkuperäinen kuva, jonka mukaan kuvio on suunniteltu

maanantai 16. tammikuuta 2012

Pipoja

Olen päättänyt vähän vähentää lankavarastoani ja yritän siis olla myös ostamatta uusia lankoja. Veljeni pyysi minua tekemään hänelle pipon, ja tämä turkoosi sirkus-lanka oli siihen juuri oikeaa. Tein 52 silmukalla koon 7 pyöröpuikoilla. Pipo valmistui paksusta langasta nopeasti, yhdessä illassa.. Tässä vielä kuva piposta


Tein myös itselleni pipon oranssinruskeasta Kelo-langasta. Silmukoita tässä on 56, koon 7 pyöröpuikolla. alkuun tein 6 kerrosta 2o, 2n joustinneuletta ja loppu on helmineuletta (joustinneuleen jälkeen lisäsin yhden silmukan). Tein pipoon vielä tuollaisen kukan, se on valkoista chrystal-lankaa. Lopuksi ompelin kukkaan vielä vaaleita ja kullansävyisiä nappeja.


lauantai 7. tammikuuta 2012

Hello Kitty -pipo

Näin netissä kuvan kivasta Hello Kitty -piposta ja sitä piti päästä kokeilemaan. Kuvion löytäminen oli vaikeaa, monista blogeista neuvottiin sivustoille, joista sen löytäisi, mutta en löytänyt. Niimpä otin ruutupaperia ja suunnittelin sen yhden niiden näkemieni kuvien perusteella.. Pipo on siis neulottu seiskaveikasta ja kuvio on kirjailtu jälkikäteen. Tämä oli ensimmäinen työ, johon kirjailin jälkikäteen, joten muutaman kerran jouduin purkamaan ensin kun en ollut tyytyväinen lopputulokseen.


Alla vielä tarkempi kuva kuviosta



Vauvan villasukat

Tein joululahjaksi pienille kaksospojille sini-valkoraidalliset villasukat. Ohjeen löysin täältä: http://pilttipiiri.fi/jutut/perhe-ja-vapaa-aika/vauvan-villasukka
Sukkien pienen koon takia ne valmistuivat nopeasti :)
Sukat on tehty Novitan wool-langasta, joka on pehmeää vauvalankaa.



Tässä vielä isommat kuvat sukista:



Lankaa näihin ei mennyt paljoa. Ostin yhden kerän kumpaakin väriä ja niistä jäi kummastakin jäljelle vielä sen verran, että saisi toisetkin sukat samoista langoista

Nuottiavainlapaset

Nämä ovat ehdottomasti suuritöisimmät lapaset, jotka olen tehnyt! Löysin ohjeen taas kerran netistä ja otin langat mukaan lennolle.. Alkuperäinen ohje oli kynsikkäille, mutta jatkoin niistä lapaset, koska itselläni ei ole kynsikkäille kovin paljon käyttöä. Muutin ohjetta vielä myös siten, etten tehnyt lapasiin kiilapeukkua.
Alkuperäisen ohjeen näet täältä: http://coalabaer.files.wordpress.com/2008/11/fingerless-gloves-musica2.pdf
Aloitin saman tien toisia äidilleni joululahjaksi, mutta inspiraatio loppui, ja ne ovat vieläkin kesken :D



Vasen ja oikea lapanen ovat siis erilaiset. Vasemman käden lapasessa on F-avain, eli bassoavain ja oikean käden lapasessa G-avain.



Lapasten kämmenpuolella kulkee myös nuottiviivastoa.

Ensimmäinen kirjoitukseni

Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että alkaisin kirjoittaa blogia, kun olen niin monesti löytänyt kivoja ohjeita ja ideoita muiden blogeista. Näin loman lopuksi sain sitten vihdoinkin aikaiseksi aloittaa kirjoittamisen, aikaa on paremmin ja voi julkaista kuvia töistä, joita annoin joululahjaksi :) Tänä vuonna en neulonut ihan hirveästi lahjoja, mutta tein jonkin verran rautalankatöitä. Laittelen kuvia niistäkin sitten myöhemmin..