perjantai 20. marraskuuta 2015

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, mutta aion julkaista nyt siitä huolimatta melko kesäisen kakun. Miksei tätä voisi tehdä näin syksyllä tai talvellakin, koristeeksi pitäisi vaan laittaa jotain muuta kuin tuoreita marjoja.


Tämän kakun vein töihin viimeisenä päivänä.
Mitään tiettyä ohjetta en käyttänyt, enkä aiemmin ollut tehnyt vastaavaa juustokakkua, mutta tämä onnistui todella hyvin! Ohjetta on kyselty, mutta en muista tarkkaan, mitä kakkuun laitoin. Tässä kuitenkin suunnilleen aineita ja määriä, joilla pitäisi onnistua :)

 
Pohjassa on digestive-keksejä (puoli pakettia) ja rasvaa. Käytin osittain voita ja osittain pullorasvaa, joten pohjasta ei tullut aivan kivikova, mutta se pysyi kuitenkin hyvin kasassa.
Kummassakin kerroksessa on floran vaniljakastiketta yksi purkki vatkattuna, puoli isoa purkkia rahkaa sekä puoli purkkia maustamatonta tuorejuustoa. Vaniljasokeria ja sitruunamehua taisin myös laittaa molempiin vähän. Liivatelehtiä käytin 3 per kerros.
Toiseen osaan sulatin 100g valkosuklaata ja toiseen laitoin paseerattua vadelmaa, jossa oli sokeria seassa. Näin ollen kumpaankaan kerrokseen ei tarvinnut erikseen lisätä makeutusta.
 

Koristeeksi keräsin pihalta marjoja ja löytyipä kasvihuoneesta vielä ananaskirsikkakin.

 
Vaikka itse sanonkin, niin tästä tuli kyllä yksi parhaista kakuista, jonka olen tehnyt. Varmaankin osittain myös siksi, että tein jotain uutta :)

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa (ja näyttää!!) todella herkulliselta. Miten sait kakun irti vuoasta noin siististi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitelen yleensä kevyesti vuoan reunat pullorasvalla, niin kakku kyllä irtoaa melko siististi, kun varovasti irrottaa :)

      Poista