sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Toinen hääkortti

Syyskuussa hyvän ystäväni sisko meni naimisiin ja vaikka en juhliin ollutkaan menossa, niin kortin halusin kuitenkin lähettää. Päätin jo kesällä, että teen kortin samalla tyylillä kuin edellisenkin. Muutin kuitenkin korttia hieman enemmän saajan näköiseksi ainakin kaventamalla mekkoa. Kukat muuttuivat valkoisiksi vähän vahingossa, kun hukkasin loput punaiset ja kaupassa ei sitten ollut kuin valkoisia kun uusia kävin ostamassa. :D Totesin, että hyvä näin, sillä tästä tuli valkoisuudestaan huolimatta mielestäni hyvän näköinen.


 
Kortin sisuksen jätin taas mustaksi ja kirjoitin tekstit myös kultatussilla.
 


Ruskeaa kirjekuorta minulla ei ollut, joten päädyin sitten liimailemaan sellaisen ruskeasta lahjapaperista. Etupuolelle tein vielä vähän överinkin nimikyltin kakkupaperista. Siihen liimasin vielä samanlaisen sormuksen kuin kortin sisäpuolelle. Väritin kultatussilla toisen sormuksen sisustan ja toiseen liimasin tuollaisen "timantin".


 

 

lauantai 22. lokakuuta 2016

Hääkortti

Kesällä yksi ystäväni meni naimisiin ja kortti-ideaa piti ruveta keksimään. Selailin netistä ideoita, mutta yksikään ei loksahtanut kunnolla. Eräs idea jäi kuitenkin mieleen, ja päätin sitten ruveta vähän jalostamaan sitä. Alkuperäisessä oli käytetty mekossakin ainoastaan valkoista kuvioitua pahvia/paperia. Halusin kuitenkin kortista vähän juhlallisemman tuntuisen. Meiltä löytyi juuri sopivan levyistä pitsiä tarkoitukseen. Kukat ja helmetkin liimasin mekon päälle.


 
Sisälle en halunnut liimata erillistä paperia, koska halusin kultaiset tekstit ja mielestäni ne näyttävät paremmalta mustalla kuin valkoisella pohjalla. Päädyin sitten rajaamaan tuon tekstiosuuden tuollaisilla reunatarroilla ja ylös laitoin vielä tuollaisen koristeellisemman tarran.

 
Olin kyllä tyytyväinen korttiin ja hääparikin tuntui siitä tykkäävän.
Pari oli hyvännäköinen ja juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet ja mukavat! :)