keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Piparkakku- ja pätkisfudge

Tänä vuonna ajattelin kokeilla kerrankin joulukarkkien suhteen jotain uutta, koska joka vuosi samojen tekeminen rupesi tympimään. Löysin pienen googlaamisen jälkeen pari lupaavaa uutta tulokasta: pätkisfudgen (Suklaapossun blogista) ja piparitaikinafudgen (Sweet dreams-blogista, alkuperäinen ohje täällä). Kumpikin oli nopeita ja helppoja tehdä, sekä todella hyviä! :)

 
Pätkisfudgeen tarvitaan siis:
300g tummaa suklaata (käytin Lidlin 100g levyjä)
280g pätkistä (halvimmalla löytyy ainakin s-kauppojen irtokarkkihyllystä)
1 prk kondensoitua maitoa
 
Tein, kuten Suklaapossun ohjeessa ja säästin 15 palaa Pätkistä fudgen päälle.
Loput Pätkikset sekä pilkottu suklaa ja kondensoitu maito laitetaan kattilaan. Seosta lämmitetään sekoittaen, kunnes suklaat ovat sulaneet ja se on tasaista.
Levitin massan leivinpaperin päälle pienehköön lasagnevuokaan, pilkoin pinnalle tarkoitetut Pätkikset pienemmiksi paloiksi, sanoisin rouheeksi, ja painelin fudgen pinnalle. Annoin jähmettyä yön yli jääkaapissa, leikkasin paloiksi ja pakkasin.


 
Piparitaikinafudgeen tarvitaan:
1 prk kondensoitua maitoa
120g valkosuklaata
2,8dl tomusokeria
5,6dl vehnäjauhoja
ripaus ruokasoodaa ja suolaa
1tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/8tl neilikkaa
 
Muutin itse ohjetta sen verran, että jätin alkuperäisestä muskottipähkinän pois ja laitoin neilikkaa saman verran kuin inkivääriä.
Käännettyjen yksiköiden takia määrät ovat vähän hassuja ja taisin itse laittaa esimerkiksi jauhoja 5,5dl.
Olisin itse laittanut ehkä vähän vähemmän jauhoja, seos oli melko kovaa ja piti levittää ripeästi. Lopputulos oli ainakin omaan makuun hitusen liian jauhoinen, mutta ei kuitenkaan liian, varmasti makuasioita ja jauhotkin ovat erilaisia. 
 
Laitoin kondensoidun maidon, valkosuklaan paloina sekä siirapin kulhoon ja pidin mikrossa, kunnes suklaa oli sulanut ja seoksesta sai tasaisen. Lisäsin kuivat aineet, sekoitin ja kaadoin vuokaan. Seos jähmettyi pöydällä melko nopeasti ja leikkasin tämänkin paloiksi, jotka pakkasin.


Tämä oli ainakin nimensä veroista, sillä pari näitä lahjaksi saanutta kysyi, että oliko siellä piparitaikinaa pakattuna annospaloihin :D Asiaan saattaa toki vaikuttaa myös se, että itsehän en tykkää pipareista paistettuna ja syön siis oman osani taikinana..

 
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin kondensoitua maitoa. Näissä ei saa siis olla valmiiksi keitettyä. Vaihtoehtoja oli siltikin useampi ja päädyin itse Markomilk-merkkiseen tuotteeseen, joka toimi näissä hyvin.
Tein muitakin joulukarkkeja ja voi olla, että kirjoitan niistäkin vielä myöhemmin!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Pitsivartiset joulusukat

Joulukonserttia varten tarvitsin myös itselleni punaiset villasukat. Ennen joulua tosin itselle neulominen ei ollut paras mahdollinen idea.. Varren virkattu osuus on 7 veljestä, jotta valmistuisi nopeammin, terät on kuitenkin neulottu Nallesta. Malliksi valitsin tällaisen, joka valmistuu nopeasti harvan varren ansiosta, jonka jätin myös melko lyhyeksi, että valmistuvat nopeammin.


Lanka oli sitä kirkkaampaa punaista, sillä nämä piti saada aloitettua nopeammin kuin ehdin etsiä paremman väristä lankaa kaupoista. 7 veljeksen ja Nallen välillä oli pieni väriero, mutta en antanut sen häiritä, sillä kahden langan taktiikka nopeutti työtä melkoisesti etenkin, kun virkkaaminen käy minulla paljon hitaammin kuin neulominen. 


Malli on sama, jolla olen tehnyt itselle sukat jo aiemmin. Tein ennen näitä kummitytöllekin jouluksi villasukat tällä mallilla, niistä lisää myöhemmin. 
Näihin tein ristiinvahvistetun kantapään. 


Vaikka ajankohta itselle neulomiselle oli huono, niin sainpahan itselle jouluksi kivat punaiset villasukat! Meillä ei tosin paljon villasukille ollut jouluna tarvetta, sillä leivinuunin lämmittämisen seurauksena sisälämpötila oli pahimmillaan 27.. 




lauantai 26. joulukuuta 2015

Keppitikkarisydämet

Olen nähnyt idean netissä, aiempina vuosina en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi kokeilla.. Nämä ovat todella nopeita ja helppoja tehdä, joten suosittelen kokeilemaan! :)


Lyhensin tikkareita hieman suorasta päästä (ehkä n. sentin) ja asettelin pellille sydämen muotoon. Leikkasin grillitikun kahtia ja asettelin keskelle. Kippasin tikkujen sisään sulatettua suklaata ja hetken päästä ripottelin pinnalle talvisia kuvioströsseleitä. 
Minulla meni suklaata vähän vajaa 30g per tikkari (200g suklaata riitti muistaakseni seitsemään tikkariin). Tikkari leikkaantui yllättävän siististi. Ajattelin jostain syystä ennakkoon, että kun lähtee saksimaan, niin koko juttu murenee täysin. Päästä lähti kuitenkin nätti hallittu pätkä pois. 


Yksittäispakkasin tikkarit sellofaaniin, kun olin antanut niiden yön yli jähmettyä pellillä. 
Nämä olivat käteviä pieniä muistamisia kavereille joulukortin mukana annettavaksi. 


perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015

Teen joulukortit aina edellisvuonna valmiiksi, koska joulun aikaan on liian kiire ruveta askartelemaan mitään ja heti joulun jälkeen materiaalitkin ovat yleensä esillä jo valmiiksi. Ostin Eurokankaalta tuommoista nauhaa viime joulun jälkeen ja siitä syntyi idea tällaisista joulukorteista.


Kuuset on leikattu ihan uudesta pahvista, korttipohjat ovat kierrätyspahvia, jota olen käyttänyt jo aiempina vuosina joulukorteissa. Lopuksi liimasin vielä paperinarurusetit kuusiin, koska jäivät kaipaamaan jotain ilman niitä. Rusetit kyllä vuoden aikana säilytyksessä olivat irronneet melko lahjakkaasti, joten niitä piti uudelleen liimata. 



Muistelin, että olisin ottanut kuvat valmiista korteista jo viime vuonna, joten olin antanut suurimman osan korteista eteenpäin ennen kuin tajusin tarkistaa asiaa.. No, kuvaa ei ollut, joten alla pikaräpsäisy kahdesta viimeisestä jäljellä olevasta :D
Hyvää joulun aikaa kaikille!


torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukonsesrttisukat

Soitan Oulun yliopiston kamariorkesterissa ja päätettiin sitten esiintymisasuun ottaa vähän joulun väriä punaisten villasukkien muodossa. Konsertti oli 15.12 ja soitimme Telemannia, Purcellia sekä joululauluja.


Päätin, että myös kapellimestari tarvitsisi punaiset villasukat konserttiin, ja pienen pohdiskelun jälkeen päädyin semmoisia neulomaan.  
Novitan värikartassa on tällä hetkellä vain hyvin kirkas punainen ja se ei tähän kelvannut. Löysin onneksi Pikkusisko-lankaa poistosta, jossa oli juuri oikea punainen väri (547). Koska aikaa oli vähän ja pikkusisko on todella ohutta lankaa, neuloin kaksinkertaisella langalla. Puikot olivat 3,5mm.
Sukat ovat kuitenkin kokoa 47, joten ihan hetkessä valmista ei tullut kuitenkaan.
 
 
 
Varren pintakuvio on tuttua herrasmiehen harmaat-mallista. Terään päätin tehdä jotakin musiikkiaiheista, joten päädyin tekemään pintaneuleella toiseen sukkaan nuottiavaimen ja toiseen nuotin. Kuviot suunnittelin Ravelrysta katsottujen tiskirättien pohjalta. Neuloin siis pyörönä ainaoikeaa ja kuvion kohdalla nurjan silmukan.


 
Kuviot olisivat saaneet näkyä hieman selvemmin, mutta en ehtinyt tällä aikataululla perehtyä tekniikan kaikkiin saloihin. Jos aikaa projektille olisi ollut enemmän, olisin varmaankin tehnyt jonkun mallitilkkukuvion. Lopputuloksesta sai kuitenkin selvän, joten se kelpasi :)


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jyp-villasukat

Tykkään välillä varsinkin näin ennen joulua yllättää villasukilla ihmisiä, jotka eivät sellaisia osaa välttämättä odottaa. Nämä sukat ovat olleet jo reilun vuoden valmiina odottamassa, että saisin ne annettua ja nyt vihdoin siihen tuli tilaisuus! :) En lähetä näitä postitse siitäkään syystä, että kahtena peräkkäisenä vuonna posti on tilapäisesti hukannut lähetetyt villasukat ja olisin saanut ne annettua itse aiemmin kuin lopulta postitse löysivät perille...
Vuosi sitten elokuussa olin Ravelryn mukaan nämä aloittanut, idea syntyi varmaankin taas kerran kesän festareilla :D Kuviota en tällä kertaa piirtänyt itse, vaan bongasin sen tästä blogista. Varteen päätin tehdä tuommoisen raidoituksen, että ei ole ihan liian tylsät.


Kuvio on kirjailtu päälle jälkikäteen kuitenkin neulomisen aikana (kärjen ollessa auki oli helpompaa kirjailla kuin lopuksi olisi ollut) ja pohjaan päätin vielä tehdä kirjoneuleella saajan nimen, kun tykkään aina jonkun jutun näihin keksiä. Eipähän tule sitten omistajastakaan epäselvyyksiä :)

 
Lankana on ihan perus 7 veljestä ja punainen on sitä kirkkaampaa punaista (varmaankin siis väri 549), mielestäni se sopi näihin hyvin, vaikka en jääkiekkoasioista kovin perillä olekaan.. :D


Sukat valmistuivat reissuillani Jyväskylään - missä muuallakaan. Luppoajan käytin neulomalla kirkkopuistossa, kun sääkin näytti olevan ihan hyvä.


Toivottavasti sukat päätyvät ahkeraan käyttöön lämmittämään jalkoja! Ainakin yllätys vaikutti oikein mieluiselta :)
Itsekin olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka tuo päälikirjailu ei sujukaan niin hyvin, etteikö vähän aina jostain kuultaisi läpi pohjaväriä

lauantai 12. joulukuuta 2015

Porkkanakakku

Itsenäisyyspäiväksi tein kakkukokeilun, joka on pyörinyt mielessä jo hetken. Pohjana on diabetesliiton Makumatka-kirjan porkkanatorttu (vähän muunneltuna), jota käytin juustokakun pohjana. En ole ennen käyttänyt paistettua pohjaa juustokakussa, mutta tämä toimi kyllä hyvin. Päälliseen laitoin Floran vaniljakastikkeen vatkattuna, purkin tuorejuustoa ja vähän rahkaa. Maustoin vaniljasokerilla ja sitruunamehulla sekä laitoin makeutusainetta (sokeri käy myös). Liivatelehtiä laitoin 4.


Päälle raastoin valkosuklaata, koska jälkikäteen jäin pohtimaan, että sitä olisi voinut laittaa myös tuohon juustokakkuosaan. 

 
Pohjan ohje meni siis suunnilleen näin:
2 kananmunaa
1dl ruokosokeria
1dl omenatuoremehua
0,5dl öljyä
4dl porkkanaraastetta
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
1tl vaniljasokeria
 
Vatkasin ensin vähän munia ja sokeria ja lisäsin näihin melko ronskisti mehun, öljyn ja porkkanaraasteen. Lopuksi kuivat aineet sekaan. Paistoin irtopohjavuoassa 175 asteessa reilun puoli tuntia.
Alkuperäisessä ohjeessa munia ja sokeria ei ole ensin vatkattu, enkä olekaan varma, oliko siitä tässä suurta hyötyä. Pohjasta tulee melko tiivis tuon porkkanaraasteen takia.

 
Huomion arvoinen asia on se, että kakku irtoaa kypsyessään reunoilta, jolloin samaan vuokaan juustokakkua tehdessä täyte pääsee valumaan reunojen päälle ja pohja ei välttämättä jää näkyviin selkeäksi kerrokseksi. Itse ratkaisin ongelman niin, että tein juustokakun pienempään kakkuvuokaan kuin missä paistoin pohjan ja leikkasin pohjan sitten sopivan kokoiseksi pienempään vuokaan.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Pintaneulesukat

Nämä sukat tein kämppikselleni hänen pois muuttaessaan kiitokseksi yhteisistä vuosista.
Lankana on beige 7 veljestä (väri 060). Silmukoita sukassa on 48. Aloitin ensin tekemään 44 silmukalla, mutta se tuntui liian vähältä ja kyllä tämä 48 oli parempi vaihtoehto. Puikot oli 3,5mm.


Ohje löytyy Novitan sivuilta, tai talven 2008 lehdestä. Malli on yksinkertainen tehdä, mutta mielestäni todella kaunis. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos haluat jotain helppoa vaihtelua perussukkiin! :)


Minun oli jo pitkään pitänyt kokeilla ristiinvahvistettua kantapäätä, joka on mielestäni tosi nätti. Aiemmin olin unohtanut naisten sukkien kohdalla, mutta nyt muistin ja kannatti kyllä! Pienellä vaivalla saa kivan näköisen ja vähän vaihtelua tavalliseen vahvistettuun kantapäähän, jonka yleensä aina teen.


Näitä samaisia sukkia on toisetkin kesken, mutta ne ovat vähän purku-uhan alla. Toinen sukka on valmiina ja toinen teräosassa menossa ja kuinka ollakaan lanka loppui kesken. Samaa väriä oli kyllä lisää, mutta eri värierästä ja väriero oli niin suuri, että edes raidoittamalla loppua niistä ei olisi tullut hyvät. Tarvitsee tarkastaa vielä, josko minulla olisi enemmän samanväristä olemassa. Muussa tapauksessa luultavasti puran ne kokonaan, koska en halua antaa kenellekään sukkia, joissa lopputulos ei miellytä itseä. 




perjantai 27. marraskuuta 2015

Converse-sukat

Veljeni pyysi minua tekemään tyttöystävälleen synttärilahjaksi villasukat, ja nimenomaan Converse-sukat. Väriksi valikoitui fuksianpunainen ja lankana on 7 veljestä. Ennen joulua toki oli muutakin neulottavaa, joten koitin kysellä, josko jokin hieman vähemmän aikaa vievä malli kävisi.. Nämä oli nyt kuitenkin ne, mitkä piti saada annettua ja sen kerran, kun veljeltä tulee tuommoinen pyyntö, niin ihan mielellään sitä toteuttaakin :)


Sukat on tehty suunnilleen Reaversejen ohjeella. Itse sukathan valmistuivat tosi nopeasti, mutta nauhat, pohjat ja muu tilpehööri vei moninkertaisesti aikaa. Kerkisin kuitenkin hyvissä ajoin saamaan nämä valmiiksi ja synttärisankarikin ilmeisesti tykkäsi onneksi näistä kovin :)


Pohjat ompelin kiinni käsin, valkoisella ompelulangalla. En tiedä, mitä lankaa muut käyttävät kiinnittämiseen, mutta villalankavaihtoehto tuntui minusta liian paksulta. Ompelulangan kanssa tosin saa olla tarkkana, ettei kiristä liikaa. Itse ompelin myös pari kierrosta ympäri, että pohjat pysyy varmasti menossa mukana. 


Kuvaaminen oli hieman haastavaa, sillä tyhjänä nämä eivät näyttäneet kovin hyvältä kuvassa. Myöskin omat jalat osoittautui vähän hankalaksi, että saisi itse otettua kuvat. Sitten muistin, että yksissä nilkkureissa on tullut mukana semmoiset kenkää muotoilevat pahvit, terä- ja varsiosa erikseen, jotka olivat kenkien sisällä laatikossa säilyttäessä vielä tallellakin. Laitoin ne sisään, niin sain sukat pysymään vähän ryhdikkäämpinä kuvissa. 



perjantai 20. marraskuuta 2015

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, mutta aion julkaista nyt siitä huolimatta melko kesäisen kakun. Miksei tätä voisi tehdä näin syksyllä tai talvellakin, koristeeksi pitäisi vaan laittaa jotain muuta kuin tuoreita marjoja.


Tämän kakun vein töihin viimeisenä päivänä.
Mitään tiettyä ohjetta en käyttänyt, enkä aiemmin ollut tehnyt vastaavaa juustokakkua, mutta tämä onnistui todella hyvin! Ohjetta on kyselty, mutta en muista tarkkaan, mitä kakkuun laitoin. Tässä kuitenkin suunnilleen aineita ja määriä, joilla pitäisi onnistua :)

 
Pohjassa on digestive-keksejä (puoli pakettia) ja rasvaa. Käytin osittain voita ja osittain pullorasvaa, joten pohjasta ei tullut aivan kivikova, mutta se pysyi kuitenkin hyvin kasassa.
Kummassakin kerroksessa on floran vaniljakastiketta yksi purkki vatkattuna, puoli isoa purkkia rahkaa sekä puoli purkkia maustamatonta tuorejuustoa. Vaniljasokeria ja sitruunamehua taisin myös laittaa molempiin vähän. Liivatelehtiä käytin 3 per kerros.
Toiseen osaan sulatin 100g valkosuklaata ja toiseen laitoin paseerattua vadelmaa, jossa oli sokeria seassa. Näin ollen kumpaankaan kerrokseen ei tarvinnut erikseen lisätä makeutusta.
 

Koristeeksi keräsin pihalta marjoja ja löytyipä kasvihuoneesta vielä ananaskirsikkakin.

 
Vaikka itse sanonkin, niin tästä tuli kyllä yksi parhaista kakuista, jonka olen tehnyt. Varmaankin osittain myös siksi, että tein jotain uutta :)

torstai 8. lokakuuta 2015

Pyörän ketjulukon kuori

Olen ollut jopoilija jo monia, monia vuosia. Varsinkin kotipaikkakunnallani punaisesta Joposta on tullut jo vähän tavaramerkkini :D Edellinen oli uutta tuotantoa, mutta valmistettu kuitenkin Taiwanissa. Olen pyöräillyt kesät talvet jo ainakin 7 vuotta. Niinpä pyörään on tarvinnut uusia aika paljon osia vuosien aikana ja nyt siinä oli jo jonkin verran vikaa joiden syytä ei ole varsinaisesti löytynyt. Lisäksi räminä oli välillä melkoinen, ja välillä tuntui siltä, että koko pyörä leviää hetkenä minä hyvänsä. Keväällä tuli sitten vihdoin aika uusia pyörä.


Koska opiskelen Oulussa, pyörävarkaiden paratiisissa, täytyy etenkin Jopo lukita huolella. Vanha pyörä säilyi hyvin nämä pari vuotta ostamani ketjulukon kanssa. Sen päädyistä kuitenkin näkyy ketjun lenkit, jotka lukittaessa naarmii pyörää! Tutummat varmasti tietävät, kuinka tarkka olen pyöräni suhteen, joten naarmut eivät käy päinsä!


Sain kerran lahjaksi nimenomaa jopon punaisen lankakerän ja nyt olin keksinyt sille hyvän käyttötarkoituksen: päällystäisin tuon haalistuneen oranssin ketjun niin, että peittäisin myös päät ja näin ketju ei naarmi uutta pyörää!

 
 

Käytännön toteutus oli siis käytännössä 75cm neulottua peukaloa.. Onneksi omistan lyhyet 2,5mm hiilikuituiset puikot, jotka helpottivat projektia. Jätin alkuun lankaa, jolla voisin sitten päällystää paljaan ketjun.


Päällystetty ketju on toiminut oikein hyvin ja helpottanut lukitsemista huomattavasti, kun ei ole tarvinnut varoa niin paljon joka kerralla. Nuo ketjun päät rupeavat ensimmäisenä rispaantumaan, kun pyörää kuitenkin tarvitsee lukita monta kertaa päivässä, mutta lankaa jäi yli niin tarvittaessa ne voi sitten uusia. Toivottavasti kaupungilla rupeaa näkymään enemmänkin persoonallisia lukkoja, kun kuitenkin sellainen käytännössä tarvitsee olla :)


torstai 1. lokakuuta 2015

Tuparilahja: vessapaperikakku

Ystäväni muutti uuteen asuntoon, ja mitään oleellista ei puuttunut, tai ainakaan en saanut tietooni sellaista. Kesällä sain mahtavan idean yhdistää vauvakutsujen vaippakakun ja tupaantuliaislahjan! Siispä tein vessapaperista kakun samalla idealla kuin vaippakakut tehdään. Tästä tosin tuli isompi ja myös turhan painavakin :D

 
Pohjaksi laitoin pahvin, itseasiassa pahvilaatikon, jonka sisällä oli loput tavarat, jotka eivät mahtuneet kakkuun. Siihen päälle lähdin sitten kasaamaan vessapapereita kerroksiksi ja muuta tavaraa sisään erittäin tiiviistikin. Kerroksen ympäri laitoin lahjanarun, jotta koko systeemi ei leviäisi. Pystysuunnassa tukena oli kelmurulla.

 

Sisälle laitoin kaikkea tarvittavaa ja kuluvaa; ainakin tiskiainetta, konetiskitabletteja, mausteita, sokeripaloja, sokeria, suolaa, teetä, kahvia, kaakaota, karkkia, tonnikalaa, kaurahiutaleita, yleispesuainetta, kelmua, foliota, leivinpaperia, pakastuspusseja, käsienpesuainetta, käsipyyhkeen, vessanraikastimen, saippuaa, tiskiharjan, rättejä, jatkojohdon...
Saaja vaikutti tyytyväiseltä ja pahoin pelkään, että muutkin kaverit rupesivat tämmöisen toivossa suunnittelemaan muuttamista ja tupareita :D