tiistai 28. elokuuta 2012

Pöllösukat kilpailuun


 
Olin ajatellut tehdä sukat Novitan sukkamestari-kilpailuun kun olin nähnyt siitä mainoksen lehdessä.. Suunnittelin koulussa äidinkielen kaksoistunnilla pöllösukat ja ajattelin, että pitää tarkistaa, milloinka ne sukat pitäisi lähettää.. No, päivä oli tiistai ja kauhukseni huomasin että sukat pitäisi olla postissa perjantaina.. Ei auttanut kun kaiken kiireen keskellä ruveta toteuttamaan ideoita. Vähän piti karsia ja yksinkertaistaa kun taistelu kelloa vastaan kävi toivottomaksi.. Ongelma oli vielä se, että kyse oli kirjoneuleesta ja inspiraatio tuli kirjailtavaan kuvioon joten kirjoneule jäi kiireen vuoksi vähän vaatimattomaksi ja yksinkertaiseksi.



Myös pöllökuviosta piti jättää siivet ja jalkojen alle tuleva oksa pois ajan takia. Sukat lähtivät kuitenkin perjantaina postiin, eikä aikaa jäänyt montaa sekuntia ylimääräistä- kun menin niitä viemään, oli päivän posti juuri lähdössä! :D




















Kiireessä kameran asetuksetkin oli vähän mitä sattuu ja varsinkin violetti väri on kuvissa aika vääristynyt, paljon ruskeampi.
Tällaiset niistä nyt sitten kuitenkin tuli...

2 kommenttia: