Sitten löysin tämän ohjeen: http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/muoti/bolero-nuttu-vauvalle. Siinä oli kyllä hyvinkin paljon ohuempi lanka alun perin, hileessä kun on 12s ja 18krs 10cm matkalla ja suosituksena 7mm puikot. Ohje oli kuitenkin sen verran yksinkertaisen oloinen, että pienten laskutoimitusten jälkeen aloitin 3 kokoa pienemmällä silmukkamäärällä kuin tuossa oli pienimmässä koossa. Edelleen liian iso, joten vähän lisää laskutoimituksia ja loppuviimein 6 kokoa pienempi oli aika hyvän näköinen, aloituksessa siis 61 silmukkaa. Koon arvioiminen oli lähinnä sen takia hankalaa, että ei minulla ollut hajuakaan, minkä kokoinen pitäisi ~92cm vaatteesta tulla. Kävin kaupassa kuitenkin vähän tarkastelemassa tilannetta ja netissäkin jonkun valmistajan sivuilta löytyi ihan konkreettisia mittoja. Myös välillä olevia silmukkamääriä ja kavennuksia piti laskeskella uusiksi. Alun perin olin tosin ajatellut ihan semmoista pientä boleroa lyhyillä hihoilla/ilman, mutta ajattelin, että pienellä lapsella pitkät hihat olisivat varmaan talvella käytännöllisemmät. Itsehän pukeudun mekkoon joka ikinen päivä, kesät ja talvet :D
Ennen hihoja heräsi sitten epäilys, että eihän tuo yksi kerä riittäisi alkuunkaan. Onneksi lähimmässä prismassa oli vielä samaa väriä (ja jopa sama erää!), vaikka uudet värit olivat jo tulleet kauppoihin. Raglankavennus oli mukava ja yksinkertainen tehdä. Oikealla puolella silmukoiden lisäyksessä tapahtui jotain outoa, eikä jäljestä tuossa yhdessä kohdassa tullut siistiä, mutta huomasin sen niin myöhään, etten enää viitsinyt purkaa sinne asti.
Lankaa kului loppuviimein hitusen alle 2 kerää eli vajaat 200g. Vaa'an omistaminen olisi kyllä enemmän kuin kätevä näissä neulehommissa niin pystyisi paremmin arvioimaan langan riittävyyttä varsinkin sukissa ja lapasissa. Onhan mulla keittiövaaka, mutta se jostain syystä näyttää vain erroria. Jonkun asiasta vähän enemmän ymmärtävän kun saisi sitä vilkaisemaan.. Jos epäilen, että meinaa mennä oikein tiukille, niin tokihan kaupassa tai postissa on saattanut tulla punnituksi myös lankaa :D
Onpa ihanan näköinen! Ja todellakin suosittelen tuota keittiövaakaa neulomisjuttujen avuksi, ostin muutama viikko sitten itselleni ja käyttöä on ollut.:)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista