perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015

Teen joulukortit aina edellisvuonna valmiiksi, koska joulun aikaan on liian kiire ruveta askartelemaan mitään ja heti joulun jälkeen materiaalitkin ovat yleensä esillä jo valmiiksi. Ostin Eurokankaalta tuommoista nauhaa viime joulun jälkeen ja siitä syntyi idea tällaisista joulukorteista.


Kuuset on leikattu ihan uudesta pahvista, korttipohjat ovat kierrätyspahvia, jota olen käyttänyt jo aiempina vuosina joulukorteissa. Lopuksi liimasin vielä paperinarurusetit kuusiin, koska jäivät kaipaamaan jotain ilman niitä. Rusetit kyllä vuoden aikana säilytyksessä olivat irronneet melko lahjakkaasti, joten niitä piti uudelleen liimata. 



Muistelin, että olisin ottanut kuvat valmiista korteista jo viime vuonna, joten olin antanut suurimman osan korteista eteenpäin ennen kuin tajusin tarkistaa asiaa.. No, kuvaa ei ollut, joten alla pikaräpsäisy kahdesta viimeisestä jäljellä olevasta :D
Hyvää joulun aikaa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti