lauantai 5. joulukuuta 2015

Pintaneulesukat

Nämä sukat tein kämppikselleni hänen pois muuttaessaan kiitokseksi yhteisistä vuosista.
Lankana on beige 7 veljestä (väri 060). Silmukoita sukassa on 48. Aloitin ensin tekemään 44 silmukalla, mutta se tuntui liian vähältä ja kyllä tämä 48 oli parempi vaihtoehto. Puikot oli 3,5mm.


Ohje löytyy Novitan sivuilta, tai talven 2008 lehdestä. Malli on yksinkertainen tehdä, mutta mielestäni todella kaunis. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos haluat jotain helppoa vaihtelua perussukkiin! :)


Minun oli jo pitkään pitänyt kokeilla ristiinvahvistettua kantapäätä, joka on mielestäni tosi nätti. Aiemmin olin unohtanut naisten sukkien kohdalla, mutta nyt muistin ja kannatti kyllä! Pienellä vaivalla saa kivan näköisen ja vähän vaihtelua tavalliseen vahvistettuun kantapäähän, jonka yleensä aina teen.


Näitä samaisia sukkia on toisetkin kesken, mutta ne ovat vähän purku-uhan alla. Toinen sukka on valmiina ja toinen teräosassa menossa ja kuinka ollakaan lanka loppui kesken. Samaa väriä oli kyllä lisää, mutta eri värierästä ja väriero oli niin suuri, että edes raidoittamalla loppua niistä ei olisi tullut hyvät. Tarvitsee tarkastaa vielä, josko minulla olisi enemmän samanväristä olemassa. Muussa tapauksessa luultavasti puran ne kokonaan, koska en halua antaa kenellekään sukkia, joissa lopputulos ei miellytä itseä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti